Kävelemme aarteen päällä

Aivan huomaamattamme astelemme aarteen päällä. Se on kätketty sen länsimaisen kulttuurimme perustuksiin, jolle juutalais-kristillinen uskonnäkemys on antanut innoituksensa.  Se on hyvä tie kahden ojan välissä. Yleinen ajatus 60- ja 70-luvuilla oli, että uskonto häviää politiikalle. Nyt havaitsemme, että uskonnollisesti motivoitujen ajattelutapojen nimissä tehdään pahaa. Tämä improvisoi ihmisten käyttäytymistä mm. Syyrian liepeillä. Islamismin vitsaus on jo ehkä pahempi kuin kommunismin tai maolaisuuden eräät kokeilut. Mooseksen tunnettu kokemus Egyptissä ja erämaassa palavan pensaan ääre...
More

Arvot ovat ilmaisia

Eduskuntaryhmät laativat tätä kirjoitettaessa vastauksia tulevalle pääministerille Juha Sipilälle. Viikon sisällä tästä tiedetään uuden hallituksen pohja, kuukauden sisällä hallitusohjelma ja parin vuoden sisällä toiminnan keskeinen tulos. Hallitukseen pääsevät keskustalaiset, joiden taival on ollut helppo edellisen hallituksen jäljiltä. Kokoomus pyrkii vaikuttamaan asioihin ja on mukana. Tavallaan itseoikeutettu hallituspuolue on perussuomalaiset. Heidän ryhmäpuheenjohtajansa kertoi vaalien jälkeen, että kaikista vaalitavoitteista voidaan neuvotella. Muiden ryhmien toiveet vaihtelevat ja m...
More

Kannanotto: Suunnitelmat ankkuroitava tilanneanalyysiin

Monissa vaalien alla esitettävissä tulevaisuuden suunnitelmissa näkyy puutteita tilanneanalyysissä. Uskomme liikaa omiin ideoihimme siitä miten talous- ja yhteiskuntakehitys voidaan nyt nostaa raiteilleen. Kuitenkin muutama itse tehty päätöksemme ohjaa tilannetta hyvin vahvasti. Väestörakenteemme on ollut vahvalla pohjalla 1960-luvulla. Sitten syntyvyys on laskenut enemmän kuin puoli lasta perhettä ja äitiä kohden. Tätä ongelmaa ei poista mikään maahanmuutto ja tällä on vahva vaikutus myös sosiaali- ja terveydenhuoltoomme. Kehityspolitiikassa olemme olleet liian passiivisia yritystoiminnan l...
More

Arvoketjut kehityspolitiikan ytimeen

Kokenut kehityspolitiikan käytännön vaikuttaja ja diplomaatti Matti Kääriäinen arvostelee uudessa kirjassaan 'Kehitysavun kirous' tiukin sanoin suomalaista kehityspolitiikkaa monin esimerkkitapauksin. Kääriäisen moitelistassa korostuvat korruption kritisointi sekä varsinkin valtioiden välisen kehitysyhteistyön tiukka analysointi. Jos arvioinnin tähtäin olisi enemmän vaikkapa ulkoministeriön tiukasti ohjastamassa järjestöjen monimuotoisessa työssä tänä päivänä, ei vastaavaan vuodatukseen varmaankaan olisi aihetta. Rahankäyttö tutkitaan ja toimintatavat tarkastellaan siinä määrin perusteellises...
More

BKT, luonto ja yhteisölliset arvot tasapainoon

Suomalaisille tuttu bruttokansantuote on noussut meillä paria lamaa lukuun ottamatta jatkuvasti vuosikymmenten ajan. Toinen kehityksen mittari GPI, eli niin sanottu aidon kehityksen mittari, sen sijaan on laahannut paikallaan jo parikymmentä vuotta. Merkittävimmät erot maakuntien välillä tulevat ympäristö- ja luonnonvarojen käytön pitkäaikaisvaikutuksista. Esimerkiksi ilmastonmuutosta aiheuttavien hiilidioksidipäästöjen kumuloituminen ilmakehään on ollut nopeaa ja suurinta Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. GPI-indeksi kuvaa edellytyksiä, jotka ympäröivä yhteiskunta tarjoaa onnellise...
More