Mieltä koskettavia päiviä

Saamme sunnuntaina 30.11. matkustaa Kauhajoelle, jonne eduskunta 75 vuotta sitten alkaneen talvisodan takia joutui siirtymään kohta sodan alettua. Ne kansanedustajat, jotka matkalle lähtevät, varmaan yhdessä kaikkien kanssa iloitsevat siitä, että rauhaa on ollut jo lähes 70 vuotta. Tänään lauantaina 29.11. on 67 vuotta siitä, kun Yhdistyneet Kansakunnat äänin 33–13 hyväksyi Israelin valtion perustamisen samalla jakaen brittiläisen mandaatin kahteen valtioon, juutalaiseen ja arabivaltioon. Tämä ei sopinut arabiosapuolelle, joka alkoi sodan. Huomenna on adventti. Se muistuttaa Rauhan ruhtinaan...
More

Oikeat mitat

Rauhanneuvottelut ja entisen pääministerin Ariel Sharonin kuolema kääntävät katseet Lähi-itään. Jos vain Suomi ja Israel olisivat maailmankartalla, ei ulkopoliittisia ongelmia olisi. Monessa kokemassamme olemme kuin kaksi marjaa. Haasteita on, kun katsomme mittareita, joilla politiikan kysymyksiä yritetään ratkaista katsomatta pinnan alle. 1950- ja 60-luvuilla kriisi oli luonteeltaan monessa suhteessa poliittinen. Voimakkaat kansallismieliset liikkeet, heimoajattelu ja vasemmistososialismi näkyivät arabimaiden asenteissa. Viime vuosikymmeninä konfliktin kulttuuriset ja uskonnolliset tekijät o...
More

Kuohuva Lähi-itä

Muutama viikko sitten tuli 46 vuotta täyteen tapahtumasta, joka mullisti Lähi-idän. Kuuden päivän sodassa Israel voitti naapurinsa, jotka suhtautuivat vihamielisesti juutalaiskansan olemassaoloon. Muutos syntyi siinä, että median silmissä pieni David alkoi näyttää Goljatilta. Viimeiset vuosikymmenet on yhä kiihtyvässä määrin puhuttu palaamisesta vuoden 1967 rajoihin. Tänään esitetään erilaisia rauhanratkaisuja. Israel onkin luopunut kokonaan Gazasta ja saanut siitä kiusakseen enemmän ja vähemmän jatkuvan rakettiuhan. Samaan aikaan merkittävä poliittinen ja sotilaallinen mahti Syyria on v...
More