Makea aika loi ylipainoa

Maallemme on koittanut totuuden aika. Seitsemäntoista vuoden makea aika kostautuu heikkona suorituskuntona. Vaihtotaseemme on huonolla mallilla ja Suomi onkin viennin suhteen heikoin euroalueen maista. Bruttokansantuotteemme on noin viisi prosenttia pienempi kuin ennen vuosien 2008 ja 2009 taantumaa. Yksikkötyökustannuksissa Suomi on heikko suoriutuja. Ei ole olemassa yhtä tai kahta konstia, joilla Suomi selviäisi nykyisestä julkisen talouden epätasapainosta ja hyvinvointipalveluiden rahoitusta uhkaavasta tilanteesta. Tarvitsemme maltilliset työmarkkinaratkaisut, julkisen hallinnon ke...
More

Euroopalla on vakava ikääntymisongelma

Suomi on valitettavana edelläkävijänä eurooppalaisessa ikääntymisessä. Meidän ongelmiamme eivät ole ihmisten entistä pidempi elämä ja parempi terveys, vaan aivan liian pienet nuoremmat ikäluokat. Tämä sama ongelma kohtaa Eurooppaa hyvää vauhtia lähivuosikymmeninä. Euroopalla on myös kaksi muuta suurta haastetta. Toinen on se, että uskonpuhdistuksen sivutuotteena syntyneet ns. protestanttisen etiikan ahkeruuden ja yritteliäisyyden periaatteet löytyvät tällä hetkellä vahvempina joistakin muista kulttuureista. Talouskasvua tai edes nykyisen tason säilyttämistä ei saada aikaan elvyttämällä raha...
More