Päiväkerhot keskukseen

Viimeisin Väestöliiton perhebarometri kertoi, että lapsiperheille tärkeitä ovat joustavat työajat ja mahdollisuus itse valita sopivat lastenhoidon vaihtoehdot.

Monissa seurakunnissa päiväkerhot ja lapsityö ovat tärkeässä asemassa. Nyt kun erilaisia ”talkoita ja tonneja” on väläytelty syntyvyyden tehostamiseksi, on seurakunnilla erinomainen toimintamahdollisuus.

Usein uskonnon vastaiseksi leimatun valistusajattelun kärkihahmojen piirissä tunnustettiin uskonnon myönteinen merkitys. Jo 1600-luvulla John Locke toivoi, että lapsille luettaisiin Raamatun kertomuksia jo silloin kun he eivät itse lue.

Nyt 2000-luvulla tarvitsemme lisää hyvin toimivia kerhoja, kuten koulun jälkeiset iltapäiväkerhot jo ovat. Meillä Vantaankoskella on hyviä kokemuksia kaikkein pienimmille tarkoitetusta alle 3-vuotiaiden kerhosta. Päiväkerhojen hinnoittelua ja maksuttomuutta kannattaisi harkita. Tämä työ voi palvella perheitä muuttuvassa ajassa. Kun kirkolliskokouskin on kantanut erityistä huolta kasteiden määrän vähenemisestä, on meidän itse tartuttava toimeen. Tie perheiden sydämiin käy lasten kautta.

Jouko Jääskeläinen

Kirkolliskokouksen jäsen, Vantaankosken srk-neuvoston jäsen

Julkaistu Kirkko ja kaupunki takasivulla tammikuussa 2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *