Tyrskyissä (1994)

Tässä kirjassa Jouko Jääskeläinen kertoo elämänsä tyrskyistä, arvioi maailman myrskyjä ja ottaa kantaa suomalaisiin tapahtumiin. – Eihän elämä ole helppoa, mutta sittenkin on joku, joka tätä meidän hulluinhuonettamme, yhteistä maailmaamme, vartioi ja ylläpitää.

”Kirjan ajatukset ovat kypsyneet vähitellen yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Tänä aikana Suomen historiassa vilahtelivat opiskelijaradikalismi ja vahvat siteet itään, voimakas taloudellinen kasvu ja sitä seurannut talouspoliittinen romahdus, vaihdokset hallituspohjissa ja muutokset kansakunnan henkisessä ilmapiirissä.

Kirjani näkökulma on varsin subjektiivinen. Se peilailee nuoren opiskelijapojan tuntemuksia suuressa vasemmistohenkisessä yliopistossa ja luonteeltaan varsin aran ihmisen nousua politiikan näköalapaikoille. Yksi juonne tilityksessäni on, ja se varmaan paistaa tekstistä läpi. Haluan kuitenkin vakuuttaa, että pohdinta on ollut kamppailua ahdistavien kysymysten ja huimaavien putouksien äärellä.”

Jouko Jääskeläinen toimi kirjan julkaisemisen aikaan Suomen Kristillisen Liiton (SKL) puoluesihteerinä ja kansanedustajana. Vuonna 1984 hän oli voittanut kansainvälisen raamattutietokilpailun Suomen karsinnan, ja siksi kirjassa arvioidaan Raamatun näköaloja yhteiskunnallisiin kysymyksiin osin yllättävästäkin näkökulmasta.

Jääskeläinen, Jouko: Tyrskyissä (1994)
Helsinki: Suomen Kristillisen Liiton Uudenmaan piiri
124 s.