Kaste on suuri lahja – miksi siitä vieraannutaan?
Noin 50 kertaa mainitaan sana kaste uudessa ensi vuoden (2019) toimintasuunnitelmassa. Se onkin tarpeen. Huolen taustalla on kasteen suosion suhteellisen nopea lasku 2010-luvulla. Myös kasteen kulttuurinen asema ja tulkinta ovat muutoksessa: yhä useammassa perheessä päätös lapsen kastamisesta halutaan jättää lapselle itselleen.
Vuonna 2019 jatketaan tutkimustyötä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi sekä nuorten kaupunkilaisten aikuisten elämän, asenteiden ja toiveiden ymmärtämiseksi sekä edistetään teologista keskustelua ja toimenpiteitä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi nykyajan ihmisiä koskettavalla kielellä.
Kastehan on huikea asia. Luterilaisen opin ja Tunnustuskirjojen mukaan kaste on toimitus, jossa kastettava tulee kristityksi ja liitetään Kristuksen ruumiiseen, universaaliin kristittyjen yhteisöön. ”Kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, antaa pääsyn Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään hänen kanssaan”. Kasteen pelastava vaikutus ei johdu itse vedestä, vaan siihen liittyvästä Jumalan sanasta.
Siitä se alkaa. Kristillinen opetus ja kasvatus, perheiden vastuulla ja yhdessä, päiväkerhoissa, pyhäkouluissa, elämän vaiheiden pitkässä ketjussa.
Voimme luopua kasteen armosta ja tarvitsemme paluuta uskoon, parannusta. Tässä korostuksemme kirkossamme saattavat vaihdella, mutta olennaista on, että kastetta ei tarvitse eikä pidä uusia. Huikea lahja.
Kasteiden määrän väheneminen on sittenkin oire joistakin asioista, ei ongelmien syy. Kuitenkin kasteesta luopuminen perheissämme voi muuttua syyksi, joka pahentaa uskon kriisiä ja heikentää kirkkomme sanoman kuuluvuutta ja uskottavuutta.
Toivon, että kampanja ja vuoteen 2030 ulottuva tekeillä oleva Kirkon kasvatuksen ohjelma paneutuu ennen kaikkea kasteen ja uskon substanssiin. Hyvää tuotetta on hyvä tarjota ja markkinoida, markkinointiongelma tämä ei ensisijaisesti ole. Monia uusia käytäntöjäkin varmaan löydetään. Olisiko pahitteeksi että perheiden kanssa sopien kastetoimituksia koettaisiin yhdessä myös viikkojumalanpalveluksissa, vaikka perinteemme Suomessa on koti- ja perhekeskeinen tässä asiassa.
Tarvitsemme yhteisiä arvoja
Silloin tällöin huomaan että joku tai jokin on mennyt ohitseni vaikka itse olen yrittänyt pysyä paikallani. Nuoruudessani opiskelijamaailmassa vallalla olivat kollektiiviset arvot, tänään olemme maassamme jopa ääriyksilöllisissä arvoissa.
On hyvä ja tarpeen, että Kirkon tutkimuskeskus on mukana myös kansainvälisessä European Value Study -kyselyssä ja tutkimuksessa. Oikeita arvojahan ne eivät kerro, mutta auttavat arvioimaan, mihin sielunmaisemaan sanomamme tulee osoittaa. Eikä se ole monimuotoistunut vain maahanmuuttajien myötä, kuten tekstissä todetaan, vaan ihan moninaisesti meidän omastakin toimestamme. Hyvässä ja pahassa. Kristillinen tavoitteemme ovat yhteisölliset arvot. Yhdessä. Rakasta Herraa Sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
