Perustuslakivaliokunta antoi kielteisen lausuntonsa sote-laista ennen vaalikauden kolmanneksi viimeistä kyselytuntia. Keskustelun aluksi kysyimme, miten asiassa nyt edetään, kun esitys ei onnistunut tällä kaudella. Totesimme, että selvityksiä on ollut eikä työtä tarvitse aloittaa alusta. Muistutimme myös, että maakunnissa on ennakoivasti alettu muodostaa mm. sote-kuntayhtymiä.
Kysyimme, olisiko tässä tilanteessa mahdollista edistää asiaa vapaaehtoisten isojen kuntayhtymien muodostamisen tiellä. Tärkeää olisi turvata se, että ennaltaehkäisyä parannetaan, hoito saadaan oikea-aikaiseksi ja tehdä...
More