Olin ehdolla kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Lämmin kiitos kaikille äänestäjille, Antero Laukkanen jatkaa KD:n kansanedustajana Uudeltamaalta.
Rakennetaan yhdessä Suomi, johon voit luottaa.
- Työntekijät ovat tärkein voimavara – heidän jaksamisestaan on huolehdittava. Koti on paras paikka asua – jos ikääntyvä seniori saa sinne ajoissa ja riittävästi tukipalveluita. Se, joka on saanut hoivaa ja rakkautta, jaksaa huolehtia toisista. Se, joka on huolehtinut toisista ja maamme rakentamisesta, saakoon hyvän hoivan. Arvokas ikääntyminen jokaiselle.
- Eläköön parempi perhevapaauudistus! Mahdollistetaan vanhempainrahan jakaminen pidemmälle aikavälille perheelle sopiviksi paloiksi. Toteutetaan joustavuus. Turvataan töihin paluu hoitovapaalta. Kunnollinen eläketurva puolisolle, joka on kantanut hoitovastuuta kotona; se on merkittävä tasa-arvoteko.
- KD:n kannustava perusturva tarkoittaa mm. että työn, lyhyt- ja osa-aikaisenkin, tekeminen kannattaa aina ja työstä jää käteen enemmän kuin mitä tuet vastaavasti pienenevät. Yhden luukun periaate ja armilliset takaisinperinnät historiaan.
- Turvallisuus alkaa kotona, hyvästä suhteesta vanhempiin. Sitä vahvistavat oikeudenmukaiset opettajat. Työelämässä esimiehen rooli on tärkeä. Voimme vahvistaa turvallisuuden kokemusta lähellämme.
- Emme ole luomakuntaa oikein kohdelleet. Monta asiaa voisi laittaa paremmalle mallille, järkevästi ja maltilla. Joudumme tinkimään joistakin korkean elintason ulkonaisista tuntomerkeistä. Uusiutuvan energian ja muiden kestävien ratkaisujen kehittäminen mahdollistavat myös uutta työllisyyttä ja liiketoimintaa.
- Kulttuurimme ja hyvinvointimme perustalla on kristillinen elämänmyönteinen näkemys oikeudenmukaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Huolehdimme, että meillä on riittävät voimavarat huolehtia ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudestamme. Itsenäisenä valtiona yhteistyössä EU:ssa. Vahvistamme puolustusvoimien sekä poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaedellytyksiä.
Tästä linkistä KD:n eduskuntavaaliohjelma vuosille 2019–2023