Meillä on erityinen vastuu niistä Syyrian sodasta kärsineistä orvoista ja kokonaan ilman turvaa jääneistä heikoimmista, jotka nyt tarvitsevat kansainvälistä apua.
Toivon, että sisäministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä otetaan tämä näkökulma erityisesti huomioon, kun kansainvälisten pakolaisjärjestöjen, ennen kaikkea UNHCR:n kanssa käydään keskustelua Syyriasta Suomeen sijoitettavien pakolaisten valinnasta. Meillä on myös kokemusta, jota voidaan hyödyntää alaikäisten maahantulijoiden elämää tuettaessa.
Suomessa lastensairaalan hyväksi aloitettu keräyshanke kertoo kansalaisten vastuuntunnosta kaikkein haavoittuvimpien asiassa. Syyrian pakolaisleireille heitteille jäävät sotaorvot tarvitsevat myös käden, johon tarttua. Suomen hallituksella on tilaisuus osoittaa lähimmäisenrakkautta antamalla näille lapsille mahdollisuus uuteen alkuun Suomessa varaamalla heille riittävästi tilaa pakolaiskiintiössä. Teot puhuvat enemmän kuin sanat, myös politiikassa ja kaikkien kansalaisten arvovalinnoissa.