Pitkäaikainen kansanedustaja, valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen kertoo 20-vuotiaan euron historiasta ja arvioi sen tulevaisuutta. – Pohdimme jo ennen rahaliittoa sitä, miten Suomi pärjää asetelmassa, jossa luovumme itsenäisestä rahapolitiikasta ja esimerkiksi mahdollisuudesta parantaa vientiteollisuutemme kilpailukykyä devalvaation avulla, Jääskeläinen kertoo.
KD-Lehti 28.12.2018
Teksti: Tapio Luoma-aho
Euroopan yhteisvaluutta euro täyttää 20 vuotta uudenvuoden päivänä 2019. Suomi liittyi euroon ensimmäisten joukossa heti tammikuussa 1999, toisin kuin muut pohjoismaat. Muutos alkoi todella näkyä arjessa, kun markat vaihdettiin euroiksi vuoden 2002 alussa.
Valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen toimi Suomen Kristillisdemokraattien ja sitä edeltäneen Suomen Kristillisen Liiton kansanedustajana vuosina 1991–2003, kun Euroopan unioniin ja EMUun liittymisestä päätettiin. Jääskeläinen seurasi keskustelua aitiopaikalta esimerkiksi suuren valiokunnan jäsenenä.
Yksi vaikeimpia EMU-jäsenyyteen liittyviä kysymyksiä eduskunnassa liittyi siihen, antoiko vuoden 1994 EU-kansanäänestys eduskunnalle selkeän mandaatin viedä Suomi myös talous- ja rahaliiton jäseneksi. Moni, kuten myöhempi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arveli, että kansa ei olisi välttämättä hyväksynyt EU-jäsenyyttä, jos tuolloin olisi puhuttu avoimesti sen johtavan myös EMUun.
Pääministeri Paavo Lipposen johdolla hallitus kuitenkin otti myönteisen tulkinnan kansanäänestyksestä ja vei Suomen mukaan talous- ja rahaliittoon ensimmäisten joukossa.
– Pääministeri Lipponen oli nähnyt Suomen devalvaatiokierteen negatiiviset puolet ja hintavakaus todennäköisesti painoi vaakakupissa paljon. Devalvaatioissa toiset rikastuivat ja toiset köyhtyivät. Korot olivat 1991 kriisin aikaan yli 20%:ssa ja lama tuhosi monia perheitä ja yrittäjiä, Jääskeläinen toteaa.
– Yhteisvaluutta ei ollut keskiössä EU-jäsenyyteen liittyvissä keskusteluissa vuonna 1994, vaan huomion vei Suomen vaikea talouslama sekä uusi ulkopoliittinen tilanne, joka vallitsi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Ihmiset odottivat EU-jäsenyyden lähentävän Suomea läntiseen Eurooppaan ja toivoivat ulkoista poliittista turvaa. EMU:n ehkä nähtiin tuovan tiettyä taloudellista vakautta, muistelee Jääskeläinen tuon ajan keskustelua.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätyi ottamaan kannan, että EMU-jäsenyys voitiin ratkaista eduskunnassa yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
SKL:n edustajana suuressa valiokunnassa Jääskeläinen jätti pitkän ja perustellun vastalauseen valiokunnan myönteiselle EMU-kannalle.
Kristillisdemokraattien (SKL:n) vastalauseessa vastustettiin jo tuolloin liittovaltiokehitystä:
”Emme halua Suomea ainakaan tässä vaiheessa mukaan yhtenäisvaluuttaan, joka sisältää tiettyjä selviä taloudellisia riskejä eikä ota huomioon hyviä kokemuksiamme kelluvasta ja joustavasta omasta valuutasta ja ennen kaikkea vähentää ratkaisevasti Suomen omaa päätösvaltaa. Emme halua luovuttaa suomalaista päätösvaltaa kauas meistä sijoittuvaan, kovin eriytyvään ja itsenäiseen Euroopan Keskuspankkiin. Rahapolitiikka siirtyy lopullisesti poliittisen järjestelmän ja samalla kansalaisten kritiikin ulkopuolelle. … Emmekä myöskään pidä siitä kehityslinjasta, joka epäilemättä ajan myötä lisää eurooppalaista keskusjohtoisuutta eli liittovaltiokehitystä.” (SKL:n vastalauseesta 3.4.1998)
– Kritiikkimme lähti siitä, että kun tehdään näin iso yksikkö, päätöksenteko väistämättä hämärtyy. Toinen euroon liittyvä kysymys oli se, miten Suomi pärjää asetelmassa, jossa luovumme itsenäisestä rahapolitiikasta ja esimerkiksi mahdollisuudesta parantaa vientiteollisuutemme kilpailukykyä devalvaation avulla, mitä oli aikaisempina vuosina käytetty useastikin.
Jääskeläinen muistaa, ettei puolueen keskeinen ajatus liittynyt kuitenkaan devalvaatioihin. Oli aito huoli siitä, että rahapolitiikka siirtyy lopullisesti kotimaisen poliittisen järjestelmän ja samalla kansalaisten kritiikin ulkopuolelle. Oli huoli myös siitä, mitä seuraa erisuhdanteisten talouksien yhdistämisestä, kommentoi Jääskeläinen kevään 1998 keskustelua.
Muut pohjoismaat päättivät jättäytyä EMU:n ulkopuolelle. Tanska neuvotteli itselleen erivapauden olla liittymättä talous- ja rahaliittoon ja Ruotsi taas jätti asian ”toistaiseksi.” Norja jäi lopulta kokonaan Euroopan unionin ulkopuolelle.
“
– Suomea paljon vertaillaan Ruotsiin ja tämä on mielenkiintoinen vertailukohta. On kuitenkin vaikea sanoa, mikä osa Ruotsin paremmasta menestyksestä johtuu maan omasta valuutasta ja itsenäisestä rahapolitiikasta. Suomi on aika pieni maa ja ulkomaankaupasta hurjan riippuvainen. Ruotsilla menee paremmin koska se on ratkaisevasti isompi kansantalous, työllisyys on parempi, eikä valuutan arvo ole noussut liian korkeaksi, arvioi Jääskeläinen.
”
Kristillisdemokraatit (silloinen SKL) osasi arvioida varsin nappiin myös joidenkin euromaiden taloustilanteista sittemmin syntyneet ongelmat: ”Valtioneuvoston tiedonannon sisältö on liian optimistinen ja yksipuolinen, eikä se analyyttisesti käsittele raha- ja talousliiton riskejä. Hallitus esimerkiksi vähättelee epäsymmetristen riskien mahdollisuutta. Erityisen riskin muodostaa se, että joidenkin euromaiden jäsenkunto on saatu aikaan ratkaisuilla, joiden pysyvästä vaikutuksesta ei ole varmuutta.” (SKL:n vastalauseesta 3.4.1998)
Yhteisvaluutalla, samoin kuin Suomella, menikin euroajan alkuvuodet erittäin hyvin, kiitos muun muassa Nokian nousun. Vuonna 2008 alkaneessa kriisissä kaikkia sääntöjä jouduttiin rikkomaan. Silloinen hallitus päätti, että alkaneesta lamasta selvitään velanottoa lisäämällä, mikä näkyy yhä edelleen Suomenkin varsin korkeana velkaantumisasteena.
“
Uusien kansallismielisten liikkeiden nousun eri puolilla Eurooppaa voidaan katsoa olevan osittain seurausta 2008 alkaneesta kriisistä ja EMU:n ongelmista. Yksi esimerkki on Saksan AfD, joka alkoi EMU-kriittisten talousprofessorien liikkeenä, mutta josta on sitten muovautunut vahva maahanmuuttokriittinen kansallismielinen liike.
”
– Myös päätösvallan luisuminen kauas meistä on ihan toteutunut riski. Muodollisesti EU on hyvin demokraattinen instituutio, mutta kun tilanne on kriittinen, tärkeät päätökset on kuitenkin pakko tehdä nopeasti ja keskitetysti pienellä porukalla.
Jääskeläinen on analysoinut EU-jäsenyysprosessia jälkeenpäin.
– Arvelen että tunnetasolla ihmisten päätökseen äänestää liittymisen puolesta vaikutti Neuvostoliiton vuosikymmeniä kestänyt voimakas ote Suomesta. Yleinen fiilis asiasta on, että lopulta päätös tehtiin suurten talous- ja kauppapoliittisten argumenttien perusteella, Jouko Jääskeläinen sanoo.
Euron tarinaa ei ole vielä kirjoitettu loppuun. Kaikki valuutat testautuvat kriiseissä.
Näemmekö vielä joskus täysin globaalit rahamarkkinat?
– Se, että olisimme jääneet omaan valuuttaan, ei tietenkään automaattisesti olisi kaikkia ongelmia ratkaissut. Jos oma innovatiivisuus ja ahkeruus taloudesta puuttuvat ja kaupankäynti ei ole kunnossa, ei omakaan valuutta mitään auta, toteaa Jääskeläinen.
