Jorman reunamerkinnät, julkaistu Jorma Kukkosen luvalla.

 

“Kirjasi luku “Vihreä yhteisö”… on erinomainen! Kai on vielä aika vähän tuollaista pohtivaa analyysiä tehty liikkeestä yleensäkään. Siksi olet tässä uranuurtaja!

– myös luvut islamista ja valistuksesta ovat tosi hyviä, koska niissä on sopivasti kosketuspintoja sekä historiaan että nykypäivään. Juutalaisuuden tuntemisessa tiedän sinun olevan asiantuntija entisestään niin uskosi kuin tutkimustesi pohjaltakin.

Sitten pieniä kommentteja ja kritiikkiä. Olet ollut turhan niukka kirjoittaessasi marxilaisuudesta tahi yleensä työväenliikkeen koko kirjon vaikutuksista uuden yhteisön etsinnässä. Sanon tämän tietysti kristittynä sosialidemokraattina. Minusta sivuutat neljä asiaa, historiallista faktaa, joilla kaikilla on ollut vaikutuksia eri muodoissa ja eri maissa ajatteluun, joista olisi kannattanut jotakin sanoa edes lyhyesti:

1. reformatorinen sosialismi, siis sosialidemokratia, joka liikkeenä on paljon muuta kuin puhdas marxilaisuus, josta sinänsä ihan hyvin kirjoitat
2. sosialismin ja metodismin yhteydet Englannissa, joissa yhteyksissä kehittyi omalaatuinen ja perin erilainen käsitys yhteiskunnan ja kristinuskon suhteista (tunnustus kylläkin Rochdalin maininnasta!)
3. afrikkalainen sosialismin ja kristinuskon tulkinta, mitä edusti erityisesti katolinen Tansanian presidentti Julius Neyerere ja mikä on ilmeisesti lähes kadonnut nyttemmin valitettavasti (ehkä tähän yhteyteen kuuluisi myös anglkaani Steve Bikon ja kumppanien toiminta E-Afrikassa apartheidin aikana). Näillä molemmillahan on taustalla hyvin korostunut kristillis-filosofinen käsitys elämästä ja sen arvosta, erityisesti uskosta nousevana tasa-arvona
4. ja tietysti vallankumouksen teologia Latinalaisessa Amerikassa ja varsinkin Leonardo Boffin rooli ja merkitys siellä pohjalla. Tästä aihepiiristähän meillä on se erittäin hyvä Tapio Saranevan perusteos.

Itseäni kiinnostavat nämä em. tulkinnat, ja mielestäni ne vaatisivat ihan oman tutkimuksensa. Siihen joukkoon kuuluu minusta sitten myös se kotimainen diakonis-filosofinen näkemys, jota voisi kutsua “aarnisalolaiseksi sosialismiksi”.Tämä sosiaalipolitiikan toteutushan ihan käytännössä kehitysvammaistyön aloittamisena Otto Aarnisalon aloittamana Sortavalassa oli minusta aivan ensiaskeleita pohjoismaisessa hyvinvointiajattelussa. Siis kristilliseltä pohjalta nouseva sosiaalipolitiikan lohko, jossa kauniisti toteutui protestanttinen ajattelu ja motiivi. Olen itse tämän ajattelun ja toiminnan kasvatti!

Vielä vähän viimeisestä luvusta. Kun käsittelet sinänsä hyvin kristinuskoa ja sen eri muotoja ja historian vaiheita, olisi minusta ollut muutama sana paikallaan kahdesta asiasta; ensinnä Saksan tunnustuskirkosta natsivallan puristuksessa. Siitähän on uudehko Eric Metaxasin suomeksi käännetty erittäin hyvä historiikki. Ja toiseksi olisin kaivannut uuden hiljaisuuden yhteisön, siis Taize -liikkeen mainintaa aivan uudenlaisen, nykyaikaan sopivan yhteisöllisyyden luojana kristinuskon sisällä ja kristittyjen kesken. Kuten tiedämme, tämä koskettaa hyvällä tavalla myös omaa kirkkoamme.

Luku 9 “menestyvät ja menehtyvät yhteisöt” on tosi hyvä ja sen piiriin ehkä tuo vm. asia ja liike kuuluisikin. Teepä tästä aihepiiristä vielä jotakin lisää vaikka artikkelina – se olisi tosi tarpeellista!”

Jorma Kukkonen, pastori, kansanedustaja emeritus, myös ajalta yhdessä Joukon kanssa