Elämme jälleen koetun pääsiäisjuhlan jälkeistä aikaa. Juutalaisille se on ajatuksellisesti edelleenkin pass over, mennä ohitse. 3300 vuotta sitten he istuivat viimeistä iltaa Egyptin orjuudessa ja odottivat, että paha, kymmenes vitsaus menisi ohi ja he pääsisivät matkalle erämaan kautta kotimaahan.
Erämaassa israelilaiset oppivat paljon asioita. Siellä opetettiin myös asiasta, joka toistuu Uudessa testamentissa ja jota muistamme itse asiassa joka pääsiäinen. Hyvin puhutteleva on kuvaus kansan pariin erään kapinayrityksen myötä päässeistä käärmeistä. Kansa oli tilanteesta kauhuissaan.
Silloin Mooses sai käskyn: “Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon”. Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon. (4. Moos. 21:8,9).
Jeesus itse käytti kertomusta tangon päähän nostetusta käärmeestä jo eläessään kuvaamaan elämänsä tarkoitusta. Hän keskusteli yöllä luokseen tulleen Nikodeemuksen kanssa: ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14,15).
Syyllisyyden ketju on mahdollista katkaista. Se, mitä Jeesukselle tehtiin pääsiäisenä vuonna 30 jKr., on meidän vahva toivomme tänäänkin. Hän on meidän turvamme, kun käännämme katseemme ja ajatuksemme Häneen. Siksi risti on niin monessa paikassa tästä muistuttamassa. Pääsiäissunnuntaina Hän nousi kuolleista ansaittuaan elämän meille, jotka sen olimme kadottaneet.
