Ajatuksiani uudelle eduskunnalle

Uusi eduskunta on jo muotoutumassa ehdokkaiden puheissa ja ennen kaikkea äänestäjien päätöksissä. Millainen siitä oikeasti tulee, sitä ei kukaan vielä tiedä. Ajattelin esittää sille joitakin toiveita – omia tavoitteitani Suomen tulevaisuudesta. Toivon, ettei uusi eduskunta lähtisi riitelemisen, vaan rakentavan toiminnan tielle. Toivon, että se osaa huolehtia ensin kakun leipomisesta – eli taloudesta - ja sitten jakaa yhteisen kakkumme oikeudenmukaisesti. Toivon, ettei uusi eduskunta unohda lapsiperheitä. Lapsia on tulevaisuutemme kannalta aivan liian vähän. Perheet osaavat valita heille ...
More