Eduskuntaryhmät laativat tätä kirjoitettaessa vastauksia tulevalle pääministerille Juha Sipilälle. Viikon sisällä tästä tiedetään uuden hallituksen pohja, kuukauden sisällä hallitusohjelma ja parin vuoden sisällä toiminnan keskeinen tulos.
Hallitukseen pääsevät keskustalaiset, joiden taival on ollut helppo edellisen hallituksen jäljiltä. Kokoomus pyrkii vaikuttamaan asioihin ja on mukana. Tavallaan itseoikeutettu hallituspuolue on perussuomalaiset. Heidän ryhmäpuheenjohtajansa kertoi vaalien jälkeen, että kaikista vaalitavoitteista voidaan neuvotella. Muiden ryhmien toiveet vaihtelevat ja m...
More
hallitus
Hallituskauden tilinpäätös – kuuntele KD kompassi
Kristillisdemokraatit ovat toimineet hallituksen pienimpänä puolueena kuudella kansanedustajalla ja yhdellä ministerillä. Mitä KD:n äänestäjät ovat saaneet vastineeksi äänilleen? Mitä on saatu aikaan ja mitä jäänyt tavoitteista vajaaksi. Sitä kysyi kansanedustaja Jouko Jääskeläiseltä toimittajamme Merja Eräpolku.
More