Vantaan heikko verotulokehitys ei puolla ratikkainvestointia – “Ratikka on meille liian kallis vaihtoehto”

Ratikka vahvistaisi nykyistä kaavoituslinjaa, jossa rakennetaan pieniä kerrostalohuoneita keskustoihin. Tämän tilalle tarvitsemme kuitenkin monimuotoista asuntokantaa, kirjoittajat esittävät. Monet ovat esittäneet, että Vantaan ratikka voitaisiin maksaa siitä saatavilla verotuloilla. Kun tarkastellaan Vantaan verotulokehitystä vuosina 2014–2019, näyttää todella heikolta. Vantaan muuttovoitto näinä vuosina on ollut yli 20 000 asukasta eli noin 2 prosenttia vuodessa. Monilla uusista asukkaista työllisyysaste on varsin matala ja koulutustaso alhainen. Vantaalle on rakennettu pääosin pienasu...
More

Liikenteen kakkua on vaikea syödä ja säästää

Suuri huoli ilmastonmuutoksesta on saanut meidät arvioimaan lentoliikenteen ja autoilun päästöjä. Vantaalla kaupungin kasvu on vahvasti yhteydessä lentokenttämme kasvuun. Samalla monimuotoinen elinkeinotoiminta vaatii tehokkaita kumipyörien reittejä. Olemme vakavan kysymyksen äärellä miettiessämme, kummasta pitää leikata, kasvusta vai liikenteen päästöistä. Olemmeko valmiita vähentämään matkailua Suomeen. Tänään se usein tapahtuu lentoteitse eivätkä sähkölentokoneet ole realiteetteja. Vanhaan aikaan verrattuna keskeinen ongelma tänään on perustuotannon keskittyminen ja elämisen perustarpeide...
More

Kävelemme aarteen päällä

Aivan huomaamattamme astelemme aarteen päällä. Se on kätketty sen länsimaisen kulttuurimme perustuksiin, jolle juutalais-kristillinen uskonnäkemys on antanut innoituksensa.  Se on hyvä tie kahden ojan välissä. Yleinen ajatus 60- ja 70-luvuilla oli, että uskonto häviää politiikalle. Nyt havaitsemme, että uskonnollisesti motivoitujen ajattelutapojen nimissä tehdään pahaa. Tämä improvisoi ihmisten käyttäytymistä mm. Syyrian liepeillä. Islamismin vitsaus on jo ehkä pahempi kuin kommunismin tai maolaisuuden eräät kokeilut. Mooseksen tunnettu kokemus Egyptissä ja erämaassa palavan pensaan ääre...
More

Puolueelle talous- ja ideologiaryhmä

Perinteisesti lähiyhteisöjä ja yksilön vaikutusmahdollisuuksia korostanut päätöksentekojärjestelmä on kansainvälistymisen ja talousongelmien vuoksi vahvasti koetuksella. Nyt on oikea hetki nostaa esille vallankäyttöön ja talouden hoitoon liittyviä terveitä periaatteita. Tarvitsemme puoluejohdon avuksi erityisesti talouspolitiikkaa ja vallankäyttöä pohtivan työryhmän. Suomessakin olemme velkaantuneet ja samalla taloutta koskevassa päätöksenteossa asioita hoidetaan aika kaukana ihmisistä ja työntekijöistä. Tavallisen kansalaisen vaikutusvalta on suhteellisen vähissä. On vaara, että kehi...
More

Arvot ovat ilmaisia

Eduskuntaryhmät laativat tätä kirjoitettaessa vastauksia tulevalle pääministerille Juha Sipilälle. Viikon sisällä tästä tiedetään uuden hallituksen pohja, kuukauden sisällä hallitusohjelma ja parin vuoden sisällä toiminnan keskeinen tulos. Hallitukseen pääsevät keskustalaiset, joiden taival on ollut helppo edellisen hallituksen jäljiltä. Kokoomus pyrkii vaikuttamaan asioihin ja on mukana. Tavallaan itseoikeutettu hallituspuolue on perussuomalaiset. Heidän ryhmäpuheenjohtajansa kertoi vaalien jälkeen, että kaikista vaalitavoitteista voidaan neuvotella. Muiden ryhmien toiveet vaihtelevat ja m...
More