Aivan huomaamattamme astelemme aarteen päällä. Se on kätketty sen länsimaisen kulttuurimme perustuksiin, jolle juutalais-kristillinen uskonnäkemys on antanut innoituksensa. Se on hyvä tie kahden ojan välissä.
Yleinen ajatus 60- ja 70-luvuilla oli, että uskonto häviää politiikalle. Nyt havaitsemme, että uskonnollisesti motivoitujen ajattelutapojen nimissä tehdään pahaa. Tämä improvisoi ihmisten käyttäytymistä mm. Syyrian liepeillä. Islamismin vitsaus on jo ehkä pahempi kuin kommunismin tai maolaisuuden eräät kokeilut.
Mooseksen tunnettu kokemus Egyptissä ja erämaassa palavan pensaan äärellä on eräs länsimaisen arvoperinnön lähtökohtia. Maailman Luoja näki ihmisten vääryyden, Hän itse oli aloitteellinen ja aktiivinen, Hän antoi ihmiselle
tehtäviä ja vaatii heiltä vastuuta tehdyn työn laadusta. Näin vahvistui käsitys arvoperustaisesta ja vastuullisesta yhteisöllisyydestä.
Tien toisella puolella ojan takana mielestään arvovapaa ja viisas ihminen valitsee itse kukin oman kertomuksensa sekä omat arvonsa. Toki yhteisöllisyydestä puhutaan, mutta sen sisältö on rajattu ja ratkaisevaa on vapaus.
Tämä näkyy moraalisten valintojen huikeissa variaatioissa sekä talouden alalla. Taloudellinen eriarvoistuminen, vallankäytön keskittyminen sekä mosaiikkimaiset, hajoavat moraalikäsitykset ovat omiaan murtamaan ajatusta
yhteisestä yhteiskunnasta eli yhteisestä asiasta.
Kannattaa miettiä, mitä kaikkea hyvää meillä jo on siellä tiellä, jota olemme pitkään kulkeneet. Juutalais-kristillinen uskonnäkemyksemme on melkein salaa ja tiedostamattamme antanut kestävän perustan arvoille ja päätöksenteolle.
