Elämän utopioita

Pahin arviointi rahahanoja tiukalla pitävästä valtiovarainministeristä oli vielä joitakin vuosia sitten ”kamreeri”. Mukavammilta tuntuvat toiveiden tynnyrien kolisuttajat. Vaikeinta on tosiasioille rakentaminen. Hoidettavien asioiden kuivat esityslistat eivät sykähdytä äänestäjiä vaalien alle. Tarvitaan vahvoja visioita siitä, mihin voimavarat on osoitettava. Lyhyellä aikajänteellä saattavat hyvinkin menestyä utopioiden esittäjät. Utopioita näkee liioittelevissa juhlapuheissa ja pitkin maailmaa vaikka vallankumoushankkeissa kaikkea huonoa vastaan. Kristillisdemokratiaan kuuluvat ihanteet. ...
More

Puolueelle talous- ja ideologiaryhmä

Perinteisesti lähiyhteisöjä ja yksilön vaikutusmahdollisuuksia korostanut päätöksentekojärjestelmä on kansainvälistymisen ja talousongelmien vuoksi vahvasti koetuksella. Nyt on oikea hetki nostaa esille vallankäyttöön ja talouden hoitoon liittyviä terveitä periaatteita. Tarvitsemme puoluejohdon avuksi erityisesti talouspolitiikkaa ja vallankäyttöä pohtivan työryhmän. Suomessakin olemme velkaantuneet ja samalla taloutta koskevassa päätöksenteossa asioita hoidetaan aika kaukana ihmisistä ja työntekijöistä. Tavallisen kansalaisen vaikutusvalta on suhteellisen vähissä. On vaara, että kehi...
More