Joulukolumni: Hyväksytty vai hylätty vieras?

Joulun alla keskustelu on käynyt kiivaana siitä, ketkä voivat tulla ja ketkä eivät. Onko poliittis-uskonnollinen ideologia mennyt joidenkin kohdalla niin pitkälle, ettei paluu enää ole mahdollinen? Pitääkö puhua syntymämaasta vai vakiintuneesta kotimaasta? Ovatko siteet olleet liian ohuet, voiko osoittaa laupeutta vai muistaa suuret riskit? Kaksi tuhatta vuotta sitten toteutui tapahtumakulku, joka myös muistuttaa vieraanvaraisuuden rajoista. Vapahtajamme Jeesus, köyhään kotiin syntynyt ja vertaiseksemme tullut Taivaan Kuningas, ei saanut sijaa majatalossa. Sen sijaan hänen paikakseen tul...
More

Pari säiettä joulusta

Talven aikaan liittyvät ihan oikeat kiekkovieraat. Heitä meillä käy mm. Ruotsista, Tre Kronor eli naapurimme maajoukkue. Ruotsin vaakunasta tutut kolme kruunua tulevat itse asiassa keskiajan kautta Keski-Euroopasta. Tämän vaakunan innoittajana ovat juuri kolme viisasta, miestä, ehkä juuri kuningasta. Nämä tietäjät osasivat ilmeisesti yliluonnollisen tähti-ilmestyksen avulla tulla omaisuuskansan maahan. Tavallaan he hieman erehtyivät kertomalla asiasta vainoharhaiselle kuningas Herodekselle. Tapahtumapaikasta oli ennustanut jo profeetta Miika 5:2; suuri hallitsija syntyisi Betlehemissä. Mutta ...
More