Viime aikoina vaaliasetelmaa on kuvattu valintana tiukkojen taloudellisten julistusten ja löyhempien talouslupausten välillä. Samalla olemme kuulleet pankkivaikuttaja Björn Wahlroosilta karun toteamuksen siitä, että pääomat sijoittuvat sinne, missä työ on suhteellisesti edullisinta.
Varoituksista kannattaa ottaa vaarin, mutta ratkaisua ei saada aikaan valinnalla julistusten ja lupausten välillä. Paljon tätä tärkeämpää olisi löytää pelisääntöjä siihen, miten työ ja pääoma liitetään nykyistä paremmin toisiinsa. Muuten olemme talouden kuihtumisen tiellä.
Suureksi ongelmaksi väestörakenteeltaan rapautuvissa ja kilpailukyvyltään heikoissa läntisissä markkinatalousmaissa ovat osoittautuneet pääomien liian vapaa kulku sekä verokilpailu maiden välillä. Kohtuullinen kilpailu on aina hyväksi, mutta nykyinen asetelma ja kaikki äärimmäisyydet ovat tuhoksi.
Vanha juutalainen viisaus liitti maaomaisuuden ja työn toisiinsa. Maansa menettänyt kansalainen sai maansa ja mahdollisuutensa takaisin ennalta määritellyssä aikataulussa, ns. riemuvuotena eli joka viideskymmenes vuosi. Tämän viisauden soveltamista tarvittaisiin, jotta me suomalaisetkin voisimme tehdä työtä jotenkin vakautetuissa oloissa.
