Joulun alla keskustelu on käynyt kiivaana siitä, ketkä voivat tulla ja ketkä eivät. Onko poliittis-uskonnollinen ideologia mennyt joidenkin kohdalla niin pitkälle, ettei paluu enää ole mahdollinen? Pitääkö puhua syntymämaasta vai vakiintuneesta kotimaasta? Ovatko siteet olleet liian ohuet, voiko osoittaa laupeutta vai muistaa suuret riskit?
Kaksi tuhatta vuotta sitten toteutui tapahtumakulku, joka myös muistuttaa vieraanvaraisuuden rajoista. Vapahtajamme Jeesus, köyhään kotiin syntynyt ja vertaiseksemme tullut Taivaan Kuningas, ei saanut sijaa majatalossa.
Sen sijaan hänen paikakseen tuli eläinten seimi. Sekään ei ollut sattumaa, koska näin oli kirjoitusten mukaan tapahduttava. Hän, joka oli Jumalan Karitsana antava henkensä meidän puolestamme, tuli karitsoiden asuinsijaan ja paimenten vastaanottamaksi.
Hän, joka oli suurin ja ainoa uhri puolestamme, nukkui ensimmäiset yöt niiden eläinten parissa, joista vuosituhannen verran oli uhrattu juutalaisten veljien ja sisarten syntien peittämiseksi.
Koko elämänsä Jeesus eli jännitteessä vierauden ja hyväksymisen välillä. Hän oli juutalainen juutalaisesta äidistä syntynyt, mutta hengellisten johtajien oli vaikea tunnustaa häntä Jumalan lähettilääksi. Suurvalta Rooma oli osallinen laittomaan oikeudenkäyntiin, vaikka totuuden periaatteet olivat tulleet juuri Häneltä. Näitä kristinuskosta ja Raamatun Sanasta kumpuavia periaatteita hyvin moni tänäänkin vierastaa, vaikka ne on annettu oikeiksi elämänohjeiksi.
Onneksi pelastus sittenkin tuli Jeesuksen kautta meille. Me ihmiset hylkäsimme hänet, mutta hän ei hylännyt meitä. Riemuitkaamme siitä juuri tänä jouluna!
