Rakkaat ystävät. Kirkolliskokous on päätöksensä tehnyt. Selkein äänin 59 – 46 päätimme, ettei kirkon avioliittokäsitystä muuteta. Tässä olin voittajien puolella. Seuraavassa keskeisiä ajatuksia puheestani.
Emme selitä Raamattua Lutherilla, vaan Raamattua on selitettävä Raamatulla. Kaikki muu on, tai se ainakin on vaarassa olla, hurmahenkisyyttä.
Rakkaus on vaativa taitolaji, meille ihmisille usein mahdoton. Uusi testamenttikin käyttää siitä useampaa kreikankielistä sanaa. Avioliitto on vaativa laji, kukapa siinä olisi kiitettävää arvosanaa saanut. Mielelläni käyttäisin kirkon ja omaa aikaani tässä avioliittojen tukityössä, enkä minulle itsestään selvässä keskustelussa siitä, onko Jumala sanonut ja tarkoittanut, että ihminen luotiin mieheksi ja naiseksi. Muistaen samalla sen, että päämaalissa kun olemme, jos sinne asti saamme päästä, olemme niin kuin enkelit taivaassa, Jeesuksen sanojen mukaan.
Valitettavasti meillä lännessä on viety reformaation sivuvaikutukset omaan tappiinsa, melkeinpä ääriasentoon. Se, mikä oli tarkoitettu yhteisten arvojen ohjaamaksi yksilön vapaudeksi ja omantunnon vapaudeksi ja samalla kirkon ja yhteiskunnankin eheydeksi, näkyy nyt individualistisena omien sääntöjen ja määräysten valikoimisena.
Kirkon elämään kuuluu monia asioita, jotka kuuluvat sekä uskon että rakkauden alaan, molemmat voivat sisältää sekä muuttuvia että muuttumattomia piirteitä. Perinteinen näkemys avioliitosta Jumalan asettamana luomisjärjestyksenä ei merkitse sitoutumista sellaiseen ajatteluun, jossa mies hallitsee perhettä yksinvaltiaan tavoin ja edustaa sitä julkisessa elämässä.
Avioliittokäsityksen laajentamiselle ja samalla siis muuttamiselle on vaikea löytää vakuuttavia teologisia perusteluja. Sen vuoksi luterilainen uskonkäsitys pitää avioliittoa Jumalan asettamana miehen ja naisen elinikäisenä liittona. Raamatussa sanotaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja tarkoitti heidät kumppaneiksi toisilleen.
