Eräiden arvioiden mukaan ennen pitkää joudutaan yritysten maksamasta yhteisöverosta luopumaan, koska eri maat kilpailevat ylikansallisten yritysten sijoittumisesta laskemalla kansallisia tasoja. Tämä näköala voi olla turhan pessimistinen, mutta jo nyt valtiot kilpailevat keskenään verotasoillaan. Tämä kilpailu on kohtuutonta tilanteessa, jossa kansallisvaltiot kuitenkin vastaavat kansalaisten sekä samalla työntekijöiden hyvästä koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja hyvistä toimintaolosuhteista.
Monet eurooppalaiset valtiot kärvistelevät jo nyt velkataakkansa kanssa tilanteessa, jossa on yhä vähemmän mahdollista turvautua veronkorotuksiin. Tämä johtuu hyvin avoimesta kansainvälisestä kilpailusta, jota EU omalta osaltaan lisää ja mahdollistaa. Verotus ei kuulu EU:n toimivaltaan, mutta pelisääntöjä tarvittaisiin tälläkin alueella.
Tarvitsemme toimenpiteitä sekä epäterveen että epärehellisen verokikkailun suitsimiseksi. Emme tarvitse kansallista tai kansainvälistä isoveli-valtiota emmekä lisää valvontaa, mutta tarvitsemme terveet kansainväliset pelisäännöt. Niihin tulee sitoutua sekä valtioissa että yrityksissä. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä monet yrityksemme tarvitsevat veronkevennystä selvitäkseen eteen päin.