Tarvitaan työllistävää yritysverotuksen alennusta

Tiukassa taloustilanteessa tarvitsemme uusia työpaikkoja sekä verotuloja. Siksi tavoitteena tulee olla yhteisöveron ja tarvittaessa muunkin yritysveron muuttaminen niin, että syntyy lisää työpaikkoja. Yhteisöveron merkittävä yleinen alentaminen johtaa helposti veronkorotuksiin muualla. Käytännössä nämä korotukset kohdistuisivat helposti arvonlisäveroon tai työllistäviin, listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tätä ei voi pitää tavoiteltavana. Sittenkin parempi lähestymistapa on karsia sellaisia yritystukia, jotka eivät tue kasvun ja työllisyyden tavoitteita.
More

Kannanotto: Suunnitelmat ankkuroitava tilanneanalyysiin

Monissa vaalien alla esitettävissä tulevaisuuden suunnitelmissa näkyy puutteita tilanneanalyysissä. Uskomme liikaa omiin ideoihimme siitä miten talous- ja yhteiskuntakehitys voidaan nyt nostaa raiteilleen. Kuitenkin muutama itse tehty päätöksemme ohjaa tilannetta hyvin vahvasti. Väestörakenteemme on ollut vahvalla pohjalla 1960-luvulla. Sitten syntyvyys on laskenut enemmän kuin puoli lasta perhettä ja äitiä kohden. Tätä ongelmaa ei poista mikään maahanmuutto ja tällä on vahva vaikutus myös sosiaali- ja terveydenhuoltoomme. Kehityspolitiikassa olemme olleet liian passiivisia yritystoiminnan l...
More

Ytimessä yrittäjät

Viime viikon talousarviokeskustelussa ryhmämme korosti yrittäjien merkitystä. Tieto- ja viestintäteknologia etsii uusia kasvualoja ja metsäteollisuus laajenee kohti uusia bioulottuvuuksia. Tätä kasvua taloutemme tarvitsee kipeästi, mutta aivan yhtä tärkeitä ovat pienet yritykset. Tarvitsemme lisää työtä ja työnantajia. Suomen työmarkkinajärjestelmä on pitkälti syntynyt työllistävien suuryritysten varaan. Suomen lähes 300 000:sta maatalouden ulkopuolisesta yrityksestä alle kymmenen hengen mikroyrityksiä on 93 prosenttia. Ne työllistävät kaikista yritysten työntekijöistä neljäsosan, 360000 työn...
More

Valtiovarainvaliokunnan budjettisopimus

Valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt valtion talousarvion muutamin harkituin lisäyksin. Niiden painopisteet olivat erityisesti sosiaaliset sekä kasvuun ja selviytymiseen liittyvät lisäpanostukset. "Valtiovarainvaliokunnan tiedotustilaisuudessa kansanedustaja Jouko Jääskeläinen korosti panostuksia, jotka kohdistuvat yritysten ja viennin tukemiseen sekä perheisiin ja kolmannen sektorin toiminnan vahvistamiseen, joiden vipuvaikutus tulee olemaan merkittävä. Yrittäjyyden tukeminen aikana, jolloin markkinat eivät ole vedossa on erityisen tärkeää, Jääskeläinen totesi. Kolmannen sektorin tuki osoitt...
More

Verokilpailu voi heikentää hyvinvointia

Eräiden arvioiden mukaan ennen pitkää joudutaan yritysten maksamasta yhteisöverosta luopumaan, koska eri maat kilpailevat ylikansallisten yritysten sijoittumisesta laskemalla kansallisia tasoja. Tämä näköala voi olla turhan pessimistinen, mutta jo nyt valtiot kilpailevat keskenään verotasoillaan. Tämä kilpailu on kohtuutonta tilanteessa, jossa kansallisvaltiot kuitenkin vastaavat kansalaisten sekä samalla työntekijöiden hyvästä koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja hyvistä toimintaolosuhteista. Monet eurooppalaiset valtiot kärvistelevät jo nyt velkataakkansa kanssa tilanteessa, jossa on yhä vä...
More