Ytimessä yrittäjät

Viime viikon talousarviokeskustelussa ryhmämme korosti yrittäjien merkitystä. Tieto- ja viestintäteknologia etsii uusia kasvualoja ja metsäteollisuus laajenee kohti uusia bioulottuvuuksia. Tätä kasvua taloutemme tarvitsee kipeästi, mutta aivan yhtä tärkeitä ovat pienet yritykset.

Tarvitsemme lisää työtä ja työnantajia. Suomen työmarkkinajärjestelmä on pitkälti syntynyt työllistävien suuryritysten varaan. Suomen lähes 300 000:sta maatalouden ulkopuolisesta yrityksestä alle kymmenen hengen mikroyrityksiä on 93 prosenttia. Ne työllistävät kaikista yritysten työntekijöistä neljäsosan, 360000 työntekijää. Pääosa, kaksi kolmasosaa näistä yrittäjistä on kuitenkin yksinyrittäjiä. Kymmenen vuoden aikana yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt 50 000:lla.

Monet yksinyrittäjät tarvitsisivat rinnalleen toisia tekijöitä. Näyttää siltä, että helpoiten tätä tukisivat ensimmäisen työntekijän työllistämisen sivukustannusten alentaminen sekä koeaikamahdollisuuden pidentäminen esimerkiksi kuuteen kuukauteen.

Tärkeää on myös joustavan ja edullisen rahoituksen turvaaminen niin käyttöpääomaksi kuin investointeihinkin. Kaikki lisärahat tähän tarkoitukseen tulevat nyt erittäin suureen tarpeeseen. Työpaikka luo turvallisuutta ja toivoa yksilölle, perheelle ja koko yhteisölle.