Se, minkä olisi voinut nähdä jo aikaa sitten, toteutui nyt. Kolmen hallituspuolueen ja muiden innokkaiden kannustelema perhevapaauudistus on kaatumaisillaan.
Ja kaatui, mutta asiaan palataan, näin on kerrottu (lisäys kolumnin tekstiin viikonvaihteessa).
Syyksi asian valmistelua johtanut keskustan Annika Saarikko ilmoitti rahapulan. Kaksi kolmasosaa perheistä olisi arvioiden mukaan kärsinyt uudistuksessa. Leikkaus olisi ilmeisesti kohdistunut kotihoidon tukeen. Asian jäädyttäminen oli oikea päätös.
Vuoden 1987 eduskuntavaalien alla silloinen demarikärki esitti, että lapsilisät kolminkertaistettaisiin. Tämä loistava ilmoitus jäi tuolloin hyllylle, sillä uudistukseen olisi liittynyt perheiden verotuksen merkittävä muuttaminen.
Mikään uudistus ei toteudu ilman rahan lisäämistä. Tämä lienee tullut selväksi myös soten uudistajille. Moni uudistus on tarpeen, ei vähiten perhevapaitten.
Suomessa pitäisi edetä niin, että äidin ja isän olisi mahdollista pitää vapaita pidempään ja pienemmissä jaksoissa kuin nyt. Tämä valinnanvapaus toteutuu Ruotsissa. Verotuksessa pitäisi tuloja tasata vanhempien kesken silloin kun toinen on töissä ja toinen poissa työelämästä. Samoin työssä saatuja eläkeoikeuksia pitäisi siirtää kotona hoivatyötä tekevän hyväksi. Tämä olisi tasa-arvoa. Perheiden valinnanvapauden ja työmarkkinoiden hyväksi on edettävä tasatahtia.
Me isät tunnistamme sen, että hoitotehtävä kuuluu meillekin. Ei isyysviikkoja ja -kuukausia turhaan ole säädetty. Kaikkien työ ei mahdollista joustoja. Minulle työ puoluesihteerinä 1980-luvun pääkaupunkiseudulla mahdollisti jopa neuvolakäyntien hoitamista. Vaalien jälkeen sain nimikkeen ’kolmen tuhannen vaipan mies’. Ehkäpä ansiosta.
Julkaistu KD-lehdessä 15.2.2018
