Suomen kieli kuntoon

Huolestuttavat uutiset viime vuosien tutkimuksista Suomessa ja maailmalla kertovat, että kantaväestön ja muunkielisten eli ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien kielellisen osaamisen erot ovat hälyttävät.Vantaa on tehnyt arvokasta työtä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa turvatakseen lapsille ja nuorille elämisen edellytykset. Mutta meillä ja koko maassa tarvitaan vahvoja toimenpiteitä, jotta saamme myös aktiiviseen työelämään sen väestön, johon maahanmuuttajatkotouduttuaan kuuluvat.Tutkimusten mukaan kantaväestön ja maahanmuuttajien erot lukutaitokokeessa ovat niin suuret, että...
More

Miten tukea turvataitoja ja vahvistaa suojaverkkoja?

Voiko rikollisuutta estää ennakolta vai ratkaisevatko poliisin ja viime aikojen surullisten kotimaisten tapahtumien valossa vaikka maahanmuuttoviranomaisten toimet ongelmatilanteita? Olisiko metoo -kampanjan esille tuomia väärinkäytöksiä voitu ennakolta estää? Entä mitä voisimme tehdä suojaverkkojen vahvistamiseksi ja turvataitojen tukemiseksi? Kotikasvatus, koulusivistys ja kristinoppi Varmaan tarvitaan sekä turvaavia instituutioita että yhteisöllisiä arvoja. Hyvän ennalta ehkäisevän suojan antaa kotikasvatus. Jos nuoremme kokevat että he ovat arvokkaita ja tärkeitä, vähenee houkut...
More

Eläköön parempi perhevapaauudistus

Se, minkä olisi voinut nähdä jo aikaa sitten, toteutui nyt. Kolmen hallituspuolueen ja muiden innokkaiden kannustelema perhevapaauudistus on kaatumaisillaan. Ja kaatui, mutta asiaan palataan, näin on kerrottu (lisäys kolumnin tekstiin viikonvaihteessa). Syyksi asian valmistelua johtanut keskustan Annika Saarikko ilmoitti rahapulan. Kaksi kolmasosaa perheistä olisi arvioiden mukaan kärsinyt uudistuksessa. Leikkaus olisi ilmeisesti kohdistunut kotihoidon tukeen. Asian jäädyttäminen oli oikea päätös. Vuoden 1987 eduskuntavaalien alla silloinen demarikärki esitti, että lapsilisät kolminke...
More

Lapsiperheille tukea ja vaihtoehtoja

Pääministeri Jyrki Katainen kantoi huolta kotiäitien työllistymisestä ja eläkkeistä. Vertauskohtana olivat olot Ruotsissa. Ehkä suurin yksittäinen syy pienten lasten vanhempien joustavaan työssäkäyntiin Ruotsissa löytyy ainakin näin ulkopuolisen tarkkailijan arvion mukaan työmarkkinoiden joustavuudesta. Ruotsissa vanhempainrahakautta voi pitää pätkissä ja jaksoissa lapsen seitsemän ensimmäisen ikävuoden aikana. Samoin vanhempainrahakauden kustannukset on tasattu vakuutusjärjestelmällä. Suomessa on pitkä matka siihen, että EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) ja työntekijäjärjestöt sopisivat...
More

Kotihoidontuesta väännettiin kättä

Kristillisdemokraattien linja on selvä. Perheillä tulee olla oikeus päättää, miten kotihoidon tukea käytetään. Emme pystyneet tätä tässä vaiheessa aivan turvaamaan, mutta tuen kesto ja taso säilyvät. Mutta jotakin hyvääkin. Hallitus tulee korostaneeksi sitä, että lapsi tarvitsee isän ja äidin. Erinomaista. Isät saattavat käytännössä joutua nostamaan kotihoidon tukea. Eiköhän vajaan 340 euron korvaus (+ erilaiset lisät) ala tuntua kovin pieneltä ja tämän myötä aleta esittää korotusvaatimuksia. Jotkut kiireisimmät ovat vaatineet KD:n lähtöä hallituksesta. Eiköhän ole hyvä, että hallitukses...
More