Suomen kieli kuntoon

Huolestuttavat uutiset viime vuosien tutkimuksista Suomessa ja maailmalla kertovat, että kantaväestön ja muunkielisten eli ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien kielellisen osaamisen erot ovat hälyttävät.

Vantaa on tehnyt arvokasta työtä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa turvatakseen lapsille ja nuorille elämisen edellytykset. Mutta meillä ja koko maassa tarvitaan vahvoja toimenpiteitä, jotta saamme myös aktiiviseen työelämään sen väestön, johon maahanmuuttajat
kotouduttuaan kuuluvat.

Tutkimusten mukaan kantaväestön ja maahanmuuttajien erot lukutaitokokeessa ovat niin suuret, että Suomi on asiassa peränpitäjä. Kärjessä ovat Yhdysvallat, Australia, Israel ja Kanada, joilla on
vuosisatojen kokemus, miten kotouttaa maahanmuuttajat myös kielellisesti. Suomi on viimeisten viimeinen Viron, Ruotsin ja Islannin alapuolella. (ks. esim. uutinen HS nettisivuilta).

Suomessa on turha haaveilla kymmenistä tuhansista kieltä osaavia uusista työntekijöistä, jos emme hoida jo täällä asuvien kohdalla suomen (tai ruotsin) kieltä kuntoon.

Suomen kielen hyvä osaaminen on välttämätöntä lähes kaikissa tavanomaisissa ammateissa. Sitä taitamattomat helposti syrjäytyvät. Uuden eduskuntakauden aikana on oltava realisti ja korjattava suomen kielen osaaminen hyvälle tasolle.

Kirjoitus on julkaistu Vantaan Sanomissa 16.3.2023.