Avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen liitto. Kirkkolaki ja kirkkojärjestys eivät salli kirkkomme papeille muuta vihkimismenettelyä nykyisin eikä tätä periaatetta pidä muuttaa tulevaisuudessakaan.
Eri tasoilla olevat määräykset muodostavat tässä asiassa selkeän säädetyn kokonaisuuden. Sitä ei voi kiertää mitään reittiä käyttäen.
Kirkolla ja papeilla ei ole vihkimisvelvollisuutta. Kirkot ovat oikeutettuja asettamaan omista näkökulmistaan tiettyjä ehtoja vihkimiselle, joten kirkot voivat pitää oman opinkäsityksensä. Kirkkojen päätösautonomia selkeästi todettiin myös lakivaliokunnan er...
More
kirkko
Oppi ja tunnustus tarvitsevat määrävähemmistösuojan
Kirkkolaki turvaa muun muassa oppiin ja tunnustukseen liittyvien keskeisten päätösten suojan niin, että muutokseen tarvitaan 3/4 enemmistö. Neljäsosa kirkolliskokouksen päättäjistä voi estää päätöksen, jonka se katsoo olevan ristiriidassa hyvän perintömme ja aikaisempien ratkaisujen kanssa.
Tämä on tarpeellinen asia tilanteessa, jossa monet aikamme ilmiöt pyrkivät hämärtämään jopa kirkon päätöksentekoa. Edellä kulkeneet ovat tarkoin miettineet tärkeitä asioita. Ei kannata kiirehtiä astumaan heikoille tien pientareille, kun vahva perustus on jo olemassa.
Hallinnollisissa asioissa määräväh...
More
Emme ole omalla asialla
Historia opettaa, että kristittyinä emme ole omalla asiallamme. Meille on uskottu tehtävä, jolla on ainutlaatuiset seuraukset ja ainutlaatuinen ulottuvuus.
Kertomus Mooseksen kokemuksesta erämaassa palavan pensaan äärellä on lähtökohta monelle erityiselle ja tärkeälle asialle. Jumala näki kansansa ahdingon: Hän oli aktiivinen ja lähti liikkeelle, kutsui itselleen työntekijöitä ja lähettejä; laittoi nämä työhön, antoi heille valtaa ja vastuuta sekä vaati tehtävän huolellista hoitamista.
Nämä näköalat ovat varsin ajankohtaisia tänäänkin kirkkomme ja seurakuntiemme työssä evankeliumin asial...
More
Meillä on suuri aarre
Keskeiset suomalaiset arvot ovat muotoutuneet kristillisen elämänkäsityksen pohjalta. Eikö juuri suomalainen koulutus, kulttuuri ja sosiaalihuolto saaneet juurensa ja syntynsä kristillisen kirkon piirissä? Eikö juuri epäitsekkään rakkauden ja yhteisöllisyyden ihanne nouse kristinuskon sanomasta?
Samalla se kuitenkin läpivalaisee meidät. Kirkon ihanne on siinä, että armahdetut syntiset ovat koolla seurakuntana Jeesuksen Kristuksen opetuksen äärellä. Mielelläni tiivistäisin meille kristityille rakkaan kirjan merkityksen ja sisällön näin: Raamattu ei ole ihmisen ajatuksia Jumalasta, vaan siinä...
More