Tarvitaan kansallista yhtenäisyyttä

Jälleen viime viikot ovat kertoneet, että eri ryhmillä on viljalti erilaisia korostuksia ja omia kantojaan moniinkin asioihin. Vähemmälle on jäänyt kertomus siitä, mistä asioista olisimme yksimielisiä. Ainakin sen verran, että kuuntelisimme toistemme mielipiteitä ja ottaisimme niistä parhaat puolet yhteiseen käyttöön.Jakautuminen eri ryhmiin on tuttua jo heimoyhteiskunnan ajoilta. 1900-luvun ensimmäinen puolisko osoitti, että suomalaiset tarvitsivat kansallista yhtenäisyyttä selvitäkseen yhdessä eteenpäin.Tämän päivän jyrkimmät mielipide-erot liittyvät globalismiin ja kansainvälisyyteen suhte...
More