Kannanotto
Julkaisuvapaa 13.2.2015
On hyvä, että hallituspuolueet eivät näytä etenevän metropoliratkaisussa. Uutta hallintoporrasta ei nyt tarvita. Kun sote-valmistelu on kesken, ei kunnille jääviä tehtäviä pystytä vielä tarkoin arvioimaan, totesi Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jouko Jääskeläinen. Myöskään ehdotus metropolivaaleista ja vaalitavasta ei osunut aivan kohdalleen.
Käytännössä Maakuntaliitolla olisi nyt, eräin lisävaltuuksin, parhaat edellytykset hoitaa maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmakohtia Uudellamaalla. Samalla hoidettaisi...
More
metropoliuudistus
Sotea odotettaessa maakuntaliitto riittää
Viime päivien keskustelu kertoo vakavasta ristiriidasta suurkuntien ja metropolihallinnon luojien välillä. Kokoomuksen ja Sdp:n kannanotot ovat sikäli masentavia, että molemmat ajavat omaan suuntaansa. Tuleeko kokonaisetu huomioitua?
Tässä tilanteessa nopein ja tehokkain tapa olisi antaa Uudenmaan maakuntaliitolle lisää resursseja ja valtaa alueellisen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa.
Sote-ratkaisu on hyvin suuri muutos, jossa koko päätöksenteko on kääntymässä aika lailla uuteen asentoon. Kun tähän asti kunnat ovat vastanneet asioiden hoidosta, tulevat käytännön päätökset j...
More
Metropoli maakunnan laajuiseksi
Maakuntavaltuuston jäsenenä tuen mielelläni puhemies Eero Heinäluoman ja maakuntahallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelän ajatusta alueellisesti laajasta metropolista. Jos päätökset tehtäisiin vain 14 kunnan kesken, niin epäilemättä syntyisi uusia ja turhia rajalinjoja Uudenmaan maakuntaliiton nykyisten jäsenkuntien keskelle.
Samalla on pidettävä järki mukana metropolihallinnon rakenteen kanssa. Jo nyt maakuntaliiton pohjaltavoitaisiin lakia laajentamalla tehdä paljon nykyistä velvoittavampia päätöksiä. Kannattaa katsoa, mitä kaikkia hallintorakenteita metropolihallintoon sysätään. Ongelmat rat...
More
Uusmaalaisten ääni: maakuntavaltuusto hoitamaan metropoliasioita
Kävimme pari viikkoa sitten tiukan keskustelun ja sähköpostikierroksen metropolin asioista. Tiukan väännön jälkeen yhteiseksi kannaksemme muotoutui, että toimivin hallinnollinen ratkaisu laajalla metropolialueella perustuu vahvistetun maakuntaliiton malliin.
Täälläkin kuntaselvitykset ja vapaaehtoiset liitokset ovat mahdollisia. Kuitenkin paikallisen demokratian ja vaikuttamisen tarve korostuu entisestään, jos kuntia liittyy yhteen. Pohdiskelu toimivasta paikallisesta vaikuttamisesta on jäänyt aivan liian vähälle. Tältä osin tarvittaisiin voimakkaita toimenpiteitä, jopa nykyisten suurten ku...
More