Rahoituksen romahduttaminen tuhoaisi myös usean järjestön kehitysyhteistyön

Perussuomalaisten ajatus verovähennyksestä kehitysyhteistyötä tukeville kansalaisille olisi hyvä ajatus, jos se lisättäisiin nykyisen työn päälle. Silloin voisimme tavoittaa kansainvälisen sopimuksemme 0,7 prosentista. Kuitenkin perussuomalaisten toistuvasti esittämä ajatus budjettirahoituksen romahduttamisesta osana verovähennysjärjestelmää koituisi katastrofiksi, joka romuttaisi myös kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen työn. Nykymallin, noin viidentoista prosentin omavastuu eli järjestöjen oman rahoituksen osuus turvaa sen, että mihinkään hankkeeseen ei lähdetä kevyesti. Perussuomalai...
More

Rohkeasti puolustamaan aitoa avioliittoa – lyhennelmä puheestani 28.3.2015

Kun puolustamme aitoa avioliittoa, puolustamme jotakin hyvin kaunista, jotakin hyvin herkkää ja samalla jotakin hyvin helposti haavoittuvaa. Tiedämme, että avioliitto on herkkä asia. Siksi avioliitto tarvitsee positiivista erityissuojelua. Aito avioliitto on hyvin alkuperäinen luomutuote. Jumalan hyväksi osoittautuneen luomistyön viimeinen rasti oli ihmisen luominen mieheksi ja naiseksi. Uusi testamentti vertaa avioliittoa jopa Kristuksen ja seurakunnan suhteeseen. Tämän päivän huolemme kohdistuu lasten ja nuorten maailmankuvaan. Jos kouluissa ja päiväkodeissa joudutaan opettamaan avioliito...
More

Itsenäisyys, kristillinen arvoperusta, yhteistyö

Joukon ajatuksia eurovaalien alla Saimme keskeiset vaikutteet kulttuurille, koululle ja kirkolle Euroopasta. Tätä kristillistä perintöä ei saa tärvellä huonolla taloudenhoidolla eikä ääriliberalismilla. Vanheneva ja moniarvoistuva Eurooppa tarvitsee paluuta elämänmyönteisiin ja rakentaviin kristillisiin arvoihin. Valtio ei ole itsetarkoitus, vaan tärkeintä ovat kansalaiset ja perheet. Edelleenkin perhe on se yhteiskunnan perussolu, jonka varassa yhteisöllisyytemme nousee tai kaatuu. Euroopan Unionin tulee keskittyä kansainvälistä yhteistyötä vaativiin asioihin. Näitä ovat esimerkiksi pelisää...
More

Uusmaalaisten ääni: maakuntavaltuusto hoitamaan metropoliasioita

Kävimme pari viikkoa sitten tiukan keskustelun ja sähköpostikierroksen metropolin asioista. Tiukan väännön jälkeen yhteiseksi kannaksemme muotoutui, että toimivin hallinnollinen ratkaisu laajalla metropolialueella perustuu vahvistetun maakuntaliiton malliin. Täälläkin kuntaselvitykset ja vapaaehtoiset liitokset ovat mahdollisia. Kuitenkin paikallisen demokratian ja vaikuttamisen tarve korostuu entisestään, jos kuntia liittyy yhteen. Pohdiskelu toimivasta paikallisesta vaikuttamisesta on jäänyt aivan liian vähälle. Tältä osin tarvittaisiin voimakkaita toimenpiteitä, jopa nykyisten suurten ku...
More