Itsenäisyys, kristillinen arvoperusta, yhteistyö

Joukon ajatuksia eurovaalien alla Saimme keskeiset vaikutteet kulttuurille, koululle ja kirkolle Euroopasta. Tätä kristillistä perintöä ei saa tärvellä huonolla taloudenhoidolla eikä ääriliberalismilla. Vanheneva ja moniarvoistuva Eurooppa tarvitsee paluuta elämänmyönteisiin ja rakentaviin kristillisiin arvoihin. Valtio ei ole itsetarkoitus, vaan tärkeintä ovat kansalaiset ja perheet. Edelleenkin perhe on se yhteiskunnan perussolu, jonka varassa yhteisöllisyytemme nousee tai kaatuu. Euroopan Unionin tulee keskittyä kansainvälistä yhteistyötä vaativiin asioihin. Näitä ovat esimerkiksi pelisää...
More

Euroopalla on vakava ikääntymisongelma

Suomi on valitettavana edelläkävijänä eurooppalaisessa ikääntymisessä. Meidän ongelmiamme eivät ole ihmisten entistä pidempi elämä ja parempi terveys, vaan aivan liian pienet nuoremmat ikäluokat. Tämä sama ongelma kohtaa Eurooppaa hyvää vauhtia lähivuosikymmeninä. Euroopalla on myös kaksi muuta suurta haastetta. Toinen on se, että uskonpuhdistuksen sivutuotteena syntyneet ns. protestanttisen etiikan ahkeruuden ja yritteliäisyyden periaatteet löytyvät tällä hetkellä vahvempina joistakin muista kulttuureista. Talouskasvua tai edes nykyisen tason säilyttämistä ei saada aikaan elvyttämällä raha...
More

Hyviä asiantuntijoita kannattaa kuunnella

Viisitoista vuotta sitten kirjoitin, hyviä asiantuntijoita kuultuamme, Suuren valiokunnan eli Eurooppa-asioita käsittelevän valiokunnan eriävässä mielipiteessäni Suomen ja eräiden muiden maiden liittymisestä euroalueeseen: Käytännössä keskenään kiinteiden kurssien järjestelmä merkitsee riskin ottamista. Näin laajalla alueella toistaiseksi erillisten jäsenvaltioiden kansantaloudet voivat kehittyä eri tavoin. Eri jäsenmaissa noudatettava oma ja sittenkin suurelta osin itsenäinen talous- ja finanssipolitiikka aiheuttavat tosiasiallisia jännitystiloja kiinnitettyjen valuuttojen välille. Uudessa j...
More