Viimeisin Väestöliiton perhebarometri kertoi, että lapsiperheille tärkeitä ovat joustavat työajat ja mahdollisuus itse valita sopivat lastenhoidon vaihtoehdot.
Monissa seurakunnissa päiväkerhot ja lapsityö ovat tärkeässä asemassa. Nyt kun erilaisia ”talkoita ja tonneja” on väläytelty syntyvyyden tehostamiseksi, on seurakunnilla erinomainen toimintamahdollisuus.
Usein uskonnon vastaiseksi leimatun valistusajattelun kärkihahmojen piirissä tunnustettiin uskonnon myönteinen merkitys. Jo 1600-luvulla John Locke toivoi, että lapsille luettaisiin Raamatun kertomuksia jo silloin kun he eivät itse lu...
More
Author: Jouko
Joustavuutta lasten hoitoon
Lastenhoitoon tarvitaan joustavia ratkaisuja
Viimeisin Väestöliiton perhebarometri kertoi, että lapsiperheille tärkeitä ovat joustavat työajat ja mahdollisuus itse valita sopivat lastenhoidon vaihtoehdot.
Kansalaisten toiveiden keskuksessa näyttäisi olevan eteneminen kohti Ruotsin mallia. Siellä vanhempainvapaita voi pitää lyhyemmissä jaksoissa ja pidemmällä aikavälillä kuin Suomessa. Osa-aikaiset työ- ja hoitovaihtoehdot ovat heillä luontevampia kuin meillä.
Budjetin yhteydessä kaupunginvaltuustossa ryhmämme esitti, että selvitettäisiin mahdollisuus kotihoidon tuen ...
More
Miten tukea turvataitoja ja vahvistaa suojaverkkoja?
Voiko rikollisuutta estää ennakolta vai ratkaisevatko poliisin ja viime aikojen surullisten kotimaisten tapahtumien valossa vaikka maahanmuuttoviranomaisten toimet ongelmatilanteita? Olisiko metoo -kampanjan esille tuomia väärinkäytöksiä voitu ennakolta estää? Entä mitä voisimme tehdä suojaverkkojen vahvistamiseksi ja turvataitojen tukemiseksi?
Kotikasvatus, koulusivistys ja kristinoppi
Varmaan tarvitaan sekä turvaavia instituutioita että yhteisöllisiä arvoja.
Hyvän ennalta ehkäisevän suojan antaa kotikasvatus. Jos nuoremme kokevat että he ovat arvokkaita ja tärkeitä, vähenee houkut...
More
Ehdokkaana seurakuntaneuvostoon Vantaankoskella
Olen ehdolla syksyn 2018 vaaleissa seurakuntaneuvostoon Vantaankosken seurakunnassa numerolla 54. Tutustu ehdokkaaseen ja ajatuksiini seurakuntavaaleissa 2018 Vantaankosken seurakunnassa.
More
Ajatuksia kirkolliskokouksessa ensi vuoden toiminnasta
Kaste on suuri lahja – miksi siitä vieraannutaan?
Noin 50 kertaa mainitaan sana kaste uudessa ensi vuoden (2019) toimintasuunnitelmassa. Se onkin tarpeen. Huolen taustalla on kasteen suosion suhteellisen nopea lasku 2010-luvulla. Myös kasteen kulttuurinen asema ja tulkinta ovat muutoksessa: yhä useammassa perheessä päätös lapsen kastamisesta halutaan jättää lapselle itselleen.
Vuonna 2019 jatketaan tutkimustyötä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi sekä nuorten kaupunkilaisten aikuisten elämän, asenteiden ja toiveiden ymmärtämiseksi sekä edistetään teologista keskustelua ja toime...
More