Pääministeri Jyrki Katainen kantoi huolta kotiäitien työllistymisestä ja eläkkeistä. Vertauskohtana olivat olot Ruotsissa.
Ehkä suurin yksittäinen syy pienten lasten vanhempien joustavaan työssäkäyntiin Ruotsissa löytyy ainakin näin ulkopuolisen tarkkailijan arvion mukaan työmarkkinoiden joustavuudesta. Ruotsissa vanhempainrahakautta voi pitää pätkissä ja jaksoissa lapsen seitsemän ensimmäisen ikävuoden aikana. Samoin vanhempainrahakauden kustannukset on tasattu vakuutusjärjestelmällä.
Suomessa on pitkä matka siihen, että EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) ja työntekijäjärjestöt sopisivat...
More
päivähoito
Viisaita SUPERajatuksia lasten päivähoidosta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SUPER on julkaissut kiintoisan tutkimuksen jäsentensä käsityksistä päivähoitotyössä. Monet havainnot ansaitsevat tulla mainituiksi tässäkin.
Kuntien päivähoidossa oli vuonna 2010 yksivuotiaista yksi prosentti, kaksivuotiaista 48% ja 5-vuotiaista 72%. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan päivähoidon riskitekijöitä ovat lapsen liian varhainen ikä hoitoon tultaessa, liian pitkät hoitopäivät, liian suuret ryhmät ja usein vaihtuvat tai epäpätevät hoitajat.
Päivähoito kuuluu koko lailla tasaisesti joko opetustoimen tai sosiaalitoimen alaisuuteen. Kolmasos...
More