Enemmän kuin tiukat julistukset ja löyhät lupaukset

Viime aikoina vaaliasetelmaa on kuvattu valintana tiukkojen taloudellisten julistusten ja löyhempien talouslupausten välillä. Samalla olemme kuulleet pankkivaikuttaja Björn Wahlroosilta karun toteamuksen siitä, että pääomat sijoittuvat sinne, missä työ on suhteellisesti edullisinta. Varoituksista kannattaa ottaa vaarin, mutta ratkaisua ei saada aikaan valinnalla julistusten ja lupausten välillä. Paljon tätä tärkeämpää olisi löytää pelisääntöjä siihen, miten työ ja pääoma liitetään nykyistä paremmin toisiinsa. Muuten olemme talouden kuihtumisen tiellä. Suureksi ongelmaksi väestörakenteelt...
More

Tarvitaan työllistävää yritysverotuksen alennusta

Tiukassa taloustilanteessa tarvitsemme uusia työpaikkoja sekä verotuloja. Siksi tavoitteena tulee olla yhteisöveron ja tarvittaessa muunkin yritysveron muuttaminen niin, että syntyy lisää työpaikkoja. Yhteisöveron merkittävä yleinen alentaminen johtaa helposti veronkorotuksiin muualla. Käytännössä nämä korotukset kohdistuisivat helposti arvonlisäveroon tai työllistäviin, listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tätä ei voi pitää tavoiteltavana. Sittenkin parempi lähestymistapa on karsia sellaisia yritystukia, jotka eivät tue kasvun ja työllisyyden tavoitteita.
More

Kannanotto: Suunnitelmat ankkuroitava tilanneanalyysiin

Monissa vaalien alla esitettävissä tulevaisuuden suunnitelmissa näkyy puutteita tilanneanalyysissä. Uskomme liikaa omiin ideoihimme siitä miten talous- ja yhteiskuntakehitys voidaan nyt nostaa raiteilleen. Kuitenkin muutama itse tehty päätöksemme ohjaa tilannetta hyvin vahvasti. Väestörakenteemme on ollut vahvalla pohjalla 1960-luvulla. Sitten syntyvyys on laskenut enemmän kuin puoli lasta perhettä ja äitiä kohden. Tätä ongelmaa ei poista mikään maahanmuutto ja tällä on vahva vaikutus myös sosiaali- ja terveydenhuoltoomme. Kehityspolitiikassa olemme olleet liian passiivisia yritystoiminnan l...
More

Sotea odotettaessa maakuntaliitto riittää

Viime päivien keskustelu kertoo vakavasta ristiriidasta suurkuntien ja metropolihallinnon luojien välillä. Kokoomuksen ja Sdp:n kannanotot ovat sikäli masentavia, että molemmat ajavat omaan suuntaansa. Tuleeko kokonaisetu huomioitua? Tässä tilanteessa nopein ja tehokkain tapa olisi antaa Uudenmaan maakuntaliitolle lisää resursseja ja valtaa alueellisen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa. Sote-ratkaisu on hyvin suuri muutos, jossa koko päätöksenteko on kääntymässä aika lailla uuteen asentoon. Kun tähän asti kunnat ovat vastanneet asioiden hoidosta, tulevat käytännön päätökset j...
More

BKT, luonto ja yhteisölliset arvot tasapainoon

Suomalaisille tuttu bruttokansantuote on noussut meillä paria lamaa lukuun ottamatta jatkuvasti vuosikymmenten ajan. Toinen kehityksen mittari GPI, eli niin sanottu aidon kehityksen mittari, sen sijaan on laahannut paikallaan jo parikymmentä vuotta. Merkittävimmät erot maakuntien välillä tulevat ympäristö- ja luonnonvarojen käytön pitkäaikaisvaikutuksista. Esimerkiksi ilmastonmuutosta aiheuttavien hiilidioksidipäästöjen kumuloituminen ilmakehään on ollut nopeaa ja suurinta Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. GPI-indeksi kuvaa edellytyksiä, jotka ympäröivä yhteiskunta tarjoaa onnellise...
More