Perustuslakivaliokunta antoi kielteisen lausuntonsa sote-laista ennen vaalikauden kolmanneksi viimeistä kyselytuntia. Keskustelun aluksi kysyimme, miten asiassa nyt edetään, kun esitys ei onnistunut tällä kaudella. Totesimme, että selvityksiä on ollut eikä työtä tarvitse aloittaa alusta. Muistutimme myös, että maakunnissa on ennakoivasti alettu muodostaa mm. sote-kuntayhtymiä.
Kysyimme, olisiko tässä tilanteessa mahdollista edistää asiaa vapaaehtoisten isojen kuntayhtymien muodostamisen tiellä. Tärkeää olisi turvata se, että ennaltaehkäisyä parannetaan, hoito saadaan oikea-aikaiseksi ja tehdä...
More
Blogi
Maakuntaliitto realistinen vaihtoehto
Kannanotto
Julkaisuvapaa 13.2.2015
On hyvä, että hallituspuolueet eivät näytä etenevän metropoliratkaisussa. Uutta hallintoporrasta ei nyt tarvita. Kun sote-valmistelu on kesken, ei kunnille jääviä tehtäviä pystytä vielä tarkoin arvioimaan, totesi Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jouko Jääskeläinen. Myöskään ehdotus metropolivaaleista ja vaalitavasta ei osunut aivan kohdalleen.
Käytännössä Maakuntaliitolla olisi nyt, eräin lisävaltuuksin, parhaat edellytykset hoitaa maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmakohtia Uudellamaalla. Samalla hoidettaisi...
More
Arvoketjut kehityspolitiikan ytimeen
Kokenut kehityspolitiikan käytännön vaikuttaja ja diplomaatti Matti Kääriäinen arvostelee uudessa kirjassaan 'Kehitysavun kirous' tiukin sanoin suomalaista kehityspolitiikkaa monin esimerkkitapauksin.
Kääriäisen moitelistassa korostuvat korruption kritisointi sekä varsinkin valtioiden välisen kehitysyhteistyön tiukka analysointi. Jos arvioinnin tähtäin olisi enemmän vaikkapa ulkoministeriön tiukasti ohjastamassa järjestöjen monimuotoisessa työssä tänä päivänä, ei vastaavaan vuodatukseen varmaankaan olisi aihetta. Rahankäyttö tutkitaan ja toimintatavat tarkastellaan siinä määrin perusteellises...
More
Tarvitsemme totuuden ja vapauden liittoa
Viime viikkojen ja kuukausien tapahtumat ovat järkyttäneet meitä. Avoin väkivalta ja terrorismi ovat lisääntyneet jopa Euroopassa. Samalla monille meille hyvin läheisten juutalaisten kokema uhka myös Euroopassa on kasvanut.
Mielestäni kaikkein tärkeintä olisi luoda ja vahvistaa liittoa totuuden ja vapauden kesken. Pelkkä demokratian lisääminen ei riitä, koska se on ensisijaisesti toimintatapa, ei itse asian sisältö. Huonona esimerkkinä voisi todeta, että demokraattisin keinoin voitaisiin jopa palata siihen, että rauhan ajan kuolemanrangaistus hyväksyttäisiin. Arvojärjestelmämme Euroopassa kui...
More
Sotea odotettaessa maakuntaliitto riittää
Viime päivien keskustelu kertoo vakavasta ristiriidasta suurkuntien ja metropolihallinnon luojien välillä. Kokoomuksen ja Sdp:n kannanotot ovat sikäli masentavia, että molemmat ajavat omaan suuntaansa. Tuleeko kokonaisetu huomioitua?
Tässä tilanteessa nopein ja tehokkain tapa olisi antaa Uudenmaan maakuntaliitolle lisää resursseja ja valtaa alueellisen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelussa.
Sote-ratkaisu on hyvin suuri muutos, jossa koko päätöksenteko on kääntymässä aika lailla uuteen asentoon. Kun tähän asti kunnat ovat vastanneet asioiden hoidosta, tulevat käytännön päätökset j...
More